Preacher MC

Preacher MC on suomalainen moottoripyöräkerho, jonka jäsenet ovat motoristeja ja Jeesukseen uskovia kristittyjä.

Uskomme elävään ja armolliseen kolmiyhteiseen Jumalaan; Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Jeesus kuoli puolestamme syyttömänä ristillä, sovittaen syntimme, jotta meillä olisi uskomalla häneen mahdollisuus pelastua ja päästä ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa.

Motoristeina haluamme myös olla kertomassa Jumalan rakkaudesta ja syntien sovituksesta Jeesuksessa muille motoristeille. Emme kuitenkaan yritä käännyttää ketään väkisin, joten meitä ei tarvitse pelätä - kanssamme voi jutella uskoon liittyvien asioiden lisäksi mistä tahansa muustakin - vaikkapa prätkistä!

Lue lisää kerhon historiasta ja väreistä.

Pastorin palsta

Preacher MC:n pastori esittäytyy

pic_pastori

Nimeni on Pasi ja olen ollut mukana Preacher MC -kerhossa vuodesta 2007 lähtien. Siviiliammatissani olen pastori ja ”Pastor” etumerkki liivissäni kertoo, että olen sitä myös tien päällä ja missä ikinä kuljenkin edustaen kerhoamme. Neljä kesää olen saanut nauttia -75 Shovelheadin tarjoamista mielenkiintoisista kilometreistä tien päällä ja joskus sen sivussa pientä huoltohommaa tehden. Mutta sehän on [...]

Pastorin palsta

pic_vesku

23.3.1972 – 14.3.2010 Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa ole enään oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enään oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Ilm. 21:4 He will wipe every tear from their eyes. There will be no more death or mourning or crying or pain, for the old [...]

Tapahtumat

70° North – One Christ

Päihteetön kokoontumisajo kaikenmerkkisille moottoripyörille, yhteistyössä Preacher MC ja Gospel Riders Lapland

15.-17.7.2011, Lapiosalmen eräleirikeskus, Posio

 

© 2011 Preacher MC - Vesmannintie 5, 40800 Vaajakoski